Etätyö: Chat-operaattori valvomaan keskustelupuhelinta (ei seksiä)

Suljettu Julkaistu 4 vuotta sitten Maksettu toimituksen yhteydessä
Suljettu

Olemme saksalainen yritys, joka perustaa ilmaista chat-puhelinlinjaa Suomeen. Emme ole seksichat emmekä seuranhakulinja: sen sijaan palvelumme on paikka arkisille keskusteluille, tuntemattomien jututtamiselle, small talkille, uusien ystävien etsimiselle ja niin edelleen.

Tähän tarkoitukseen me tarvitsemme sinua, suomea puhuva henkilö. Sinun työtäsi olisi soittaa chatpuhelimeen ja päivystää julkisessa chat-huoneessamme. Koska olemme vasta aloittaneet toimintamme eikä soittajia vielä ole monia, suurimman osan ajasta kuuntelisit Radio Helsinkiä. (Kun kukaan muu ei ole paikalla, chat-puhelimme soittaa radiota).

Käytännössä saat siis palkkaa radion kuuntelemisesta puhelimella. Kun joku liittyy kanavalle, odotamme sinun toki keskustelevan heidän kanssaan. Tärkeintä kuitenkin on, että chat ei olisi aivan tyhjillään silloin, kun joku liittyy sinne.

Meillä on yhä lähes 24 tuntia vuorokaudesta vapaana uusille chat-päivystäjille. Kerro siis, mihin aikaan haluaisit työskennellä: maanantaista perjantaihin klo 9–13, viikonloppuisin klo 21–02 tai muuhun kellonaikaan, niin sovitamme sen yhdessä aikatauluihimme.

Koska olemme vasta aloittaneet eikä yrityksemme vielä tee voittoa, voimme maksaa vain 4,40 EUR tunnilta. Suurimman osan päivystysajastasi olet kuitenkin toimettomana radion äärellä. Voit siis hyvin tehdä ohessa esimerkiksi muita töitä, kunnes joku aloittaa keskustelun.

Voit liittyä puhelinchattiin kahdella tapaa:

- Soita Helsingissä sijaitsevaan lankapuhelinlinjaamme.

- Voit yhdistää linjalle myös VOIP-palvelun (Voice-Over IP) kautta mistä päin maailmaa. Tarvitset tähän ainoastaan vakaan internet-yhteyden. Me autamme sinua järjestelmän pystyttämisessä.

Toivottavasti kuulemme sinusta pian!

suomen kielen kääntäjä

Projektin tunnus: #18696817

Tietoa projektista

1 ehdotus Etäprojekti Aktiivinen 4 vuotta sitten

1 freelanceri on tarjonnut keskimäärin 4 € tähän työhön

hmo59eda1602e5e5

Olen hyvä kirjoittaa ja keskustella, mutta en puhu hyvin,Kaksi tuntia perjantaina thank you so much

€4 EUR / tunti
(0 arvostelua)
0.0